maanantai 7. tammikuuta 2008

Dostojevskin psykologiasta

Palasin eilen takaisin Jyväskylään. Olo on todella väsynyt ja epäsosiaalinen. Tekisi mieli lukea Dostojevskin teos "Muistelmia kuolleesta talosta" nyt loppuun, mutta olen liian väsynyt mihinkään henkisesti vaikeaan. 1800-luvun venäläinen synkistely ei juuri nyt riitä, vaan tarvitaan 1990-lukulaista pohjoismaista misantropiaa (olen kuunnellut black metallia - trve kvlt kamaa). Olen päättänyt keväällä lukea enemmän kaunokirjallisuutta. Se inhimillisen kulttuurin osa-alue on jäänyt vähemmälle. Pitää myös liikkua enemmän, kävin tänäänkin uimassa pikaisesti. Seuraavassa ote Dostojevskia, jospa se innostaisi Teidätkin pois tv:n äärestä nauttimaan taidetta ja lukemaan "Muistelmia kuolleesta talosta":

"Se, joka on kerran maistanut valtaa, rajatonta itsensä kaltaisen Jumalan luoman veljen ruumiin, veren ja hengen ylitse ulottuvaa valtiutta, se, joka on maistanut tätä valtaa ja täydellistä toisen olennon, Jumalan kuvan, ääretöntä alentamisen mahdollisuutta, ei voi enää olla vapaa omissakaan tuntemuksissaan. Tyrannius on eräänlaista tottumusta, sillä on kehittymismahdollisuuksia, se kehittyy lopulta taudiksi. Pidän varmana, että mitä parhainkin ihminen voi tottumuksesta raaistua ja tylstyä aivan eläimen asteelle. [kursivointi minun] Veri ja valta juovuttaa; siveellinen rappiotila, raaistuminen, kehittyy yhä pitemmälle; järki ja tunne hyväksyy lopulta tyranniuden, ja mitä luonnottomimmat ilmiöt suorastaan hivelevät tyrannin vaistoja. Tyrannissa kuoleutuu ainakin ainiaaksi ihminen, ja ihmisarvoon, katumukseen, uudestisyntymiseen paluu käy hänelle melkein mahdottomaksi. Sitä paitsi esimerkki, tämmöisen omavaltaisuuden mahdollisuus levitttää tartuntaa koko yhteiskuntaan, tällainen valta on houkuttelevaa." -Fjodor Dostojevski, "Muistelmia kuolleesta talosta", s. 212 (suom. Ida Pekari)

Jonathan Glover on teoksessaan "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria" puhunut moraaliresursseista. Kun näitä moraaliresursseja muokataan jatkuvalla indoktrinaatiolla, esim. uskottelemalla että juutalaiset eivät ole ihmisiä, eivätkä ainsaitse elää, ja ihmiselle annetaan valta alistaa "alempiarvoiset", on ihmisen helpompi myöskin jatkossa käyttäytyää kuin tyranni. Dostojevskin psykologista silmää on siis turha väheksyä. Se on juuri niin tarkka kuin puhutaan. Myös Dostojevskin teokset peräänkuuluttavat moraaliseen ajatteluun psykologiaa. Monet taiteentekijät ovat teoksissaan kuvanneet samaistumista moraalin edellytyksenä. Elokuvataiteilijoista Kieslowski on onnistunut kuvaamaan tämän samaistumisen äärimmäisyyden elokuvassaan "Veronikan kaksoiselämä". Siinä päähenkilö, ranskalainen Veronique, kykenee jopa olemaan, kirjaimellisesti, toinen ihminen, kaksoisolentonsa puolalainen Weronika. Kun Weronika kuolee, tuntee Veroniquekin kuoleman, hän kertakaikkiaan kuolee toisen ihmisen kuollessa. Ehkä Kieslowski haluaa sanoa, että moraali ja ihmisyys yleensäkin perustuu samaistumiseen?

Voin tehdä ylitulkintaa Kieslowskin tapauksessa, mutta toinenkin elokuvaohjaaja tulee mieleen. Aki Kaurismäki. Hänen elokuvissaan ei julisteta suuria väitelauseita moraalista, vaan hänenkin elokuvissaan kaikki moraalisuus ja humanismi perustuu nimenomaan solidaarisuuteen, samaistumiseen.

Jonathan Glover ilmaisee osittain samaa asiaa hieman tieteellisemmin:

"Siteemme meille läheisiin ihmisiin nakertavat yksitahoista omanvoitonpyyntiä. Aviomiehet, vaimot, rakastajat, vanhemmat, lapset ja ystävät hämärtävät itsekkään toiminnan rajoja. Francis Bacon oli oikeassa sanoessaan, että ne joilla on lapsia, ovat antaneet kohtalolle panttivankeja. Vääjäämättä myös muut ystävyyden ja rakkauden muodot pitävät meitä panttivankeinaan. Pidättyviltä ihmisiltä ihmissuhteiden syvemmät tasot jäävät saavuttamatta. Itsensä antaminenhan tarkoittaa sitä, että osa itsestä kuuluu sille, josta välittää. Tunnemme jatkuvaa vetoa uudenlaisiin myötätunnon ja sitoutumisen muotoihin. Ahdas omanvoitonpyynti järkkyy." ("Ihmisyys", s. 43-44)

lauantai 5. tammikuuta 2008

Kaappiateisti Tuomioja



"Teologit ulos yliopistosta! - Ateisti Erkki Tuomioja tuli 'ulos kaapista'" otsikoi eilinen Ilta-sanomat (4.1.2008) näyttävästi juttunsa Tuomiojan Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa pitämästä puheesta. Olen aiemminkin ihaillut Erkki Tuomiojan älyllistä rehellisyyttä. Mutta tästä täytyy hänelle antaa täydet kymmenen pistettä! Tuomioja on yhä ainoa uskottava poliitikko koko eduskunnassa muutamaa vihreätä ja satunnaisia vasemmistoliittolaisia lukuunottamatta.

Vaikka Suomea väitetään sekulaariksi valtioksi, on ateistiksi tunnustautuminen yhä eräänlainen häpeä, vaikka ateismihan on pelkästään tervettä järkeä. Osansa Tuomiojan tunnustukseen oli Richard Dawkinsin mainiolla teoksella "Jumalharha", jonka lukeminen johti itsellänikin kirkosta eroamiseen. Kirjan ydinajatuksia on uskonnon darwiniaanisen selittämisen lisäksi eettinen vaatimus siitä, ettei lapsia indoktrinoitaisi uskonnolliseen ajatteluun, vaan heidän annettaisiin rakentaa vapaasti oma maailmankatsomuksensa. Eri asia sitten on kuinka tämä tulisi toteuttaa, koska kuitenkin vanhemmat tavalla tai toisella siirtävät uskomuksiaan lapsiinsa. Tietoista uskonnollista indoktrinaatiota ei kuitenkaan voida hyväksyä.

Ei riitä että uskonnollista aivopesua tapahtuu kotona, vaan myös kouluissa uskonto on ongelma. Koulujen ala-asteilla ongelma on nähdäkseni se, että opettaja kertoo lapsille Raamatun tarinat samalla auktoriteetilla kuin millä hän opettaa matematiikan totuuksia. Tämä jos mikä on aivopesua. Kouluista voitaisiin mielestäni uskonnon opetus poistaa kokonaan ja korvata se jollakin yleisemmällä katsomusaineella. Ruotsissa tähän suuntaan ollaan jo menossa. Koska yhteiskunta on monikulttuuristunut, ja yhteiskunnassa on sellaisia etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä, joiden arvot eivät vastaa kristillistä arvomaailmaa, on koulutuslaitos joutunut pieneen kriisiin. Miten opettaa katsomusaineita? Ainakaan ei ole järkevää hajottaa katsomusaineiden opetusta jokaiselle erityisryhmälle sopivaksi (islamilaisille oma uskonnonopetus, kristityille oma, uskontokuntiin kuulumattomille oma, jne...). Yleisen katsomusaineen perustaminen säästäisi resursseja (ei tarvittaisi kuin yksi opettaja koulua kohti) ja tämä myös toisi eri kulttuuriryhmät toistensa luo, mikä tietysti edistäisi suvaitsevaisuutta. Eri asia on, millainen tämä opetuksen sisältö sitten tulisi olla.

Jokin aika sitten kohua aiheuttaneet Muhammed-pilakuvat olivat itselleni hämmästys. En yhtynyt siihen sunnuntaihumanistien itkua tihrustavaan kuoroon "suvaitsevaisuudesta" ja "moniarvoisuudesta". Islam ei ole millään tavalla pyhä. Ja vaikka vuoden 2001 jälkeinen aika ollaan nähty islamin ja lännen ristiriitana, ja että tämä ristiriita tulee humaanisti selvittää, ei islam tästäkään huolimatta ole kritiikin ulkopuolinen. Miksi sananvapautta tulisi rajoittaa uskonnon vuoksi? "Miksi meidän tulisi hyväksyä minkään näköistä sananvapauden rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisten tunteita?", kysyi Tuomiojakin.

Teologisen tiedekunnan poistamistakin Tuomioja vaati. Tästäkin olen samaa mieltä: teologisella "tieteellä" ei ole mitään sijaa yliopistossa. Teologia voitaisiinkin liittää yleisen uskontotieteen alaisuuteen. Kristillisen teologian tutkimisella on sijansa, mutta ei yksinään. Uskontotieteen tulisi kuitenkin olla täysin sitoutumaton mihinkään erityiseen uskonnolliseen tunnustukseen. Näin ei nykyisen teologisen tiedekunnan kohdalla ole, vaan suurin osa teologeista siirtyy opintojensa jälkeen kirkon palvelukseen.

Tuomiojan "ulostulo" ei ole mitenkään yllättävää tai edes kovin dramaattista, mutta ainakin se on omiaan edistämään sekulaareja, rationaalisia arvoja, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä ehtoja paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. Totuudenmukaista yhteiskuntaa ei rakenneta mystiikan ja irrationalismin päälle. Eikä myöskään maailmoja syleilevän hyväntekeväisyyden...

Lue:
Richard Dawkins: Jumalharha

torstai 3. tammikuuta 2008

Taide ja kansallinen identiteetti

Televisiosta tulee Peter von Baghin "Sininen laulu". Sarja sinänsä on oikein informatiivinen kuvaus suomalaisen taiteen historiasta, mutta sortuu samaan mihin koko kulttuurikeskustelu yleensäkin. Myyttiin kansakunnasta. Sarja on osa sitä samaa mytologian luomista, mitä äidinkielen opetus ja historian tutkimus pahimmillaan on. Puhuvia päitä riittää puolustelemaan vastenmielistä nationalismia, jolle ei ole mitään sijaa holokaustin jälkeisenä aikana.

"Aleksis Kiven 'Seitsemän Veljestä' on sekä ensimmäinen että myöskin paras romaani!", sanoo kapellimestari ja säveltäjä Olli Mustonen. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta sopii hyvin ohjelmasarjan ylisanoja solkenaan suoltavaan sentimentaalis-myyttiseen tyyliin.

Ohjelmasarjan ensimmäisessä osassa käydään läpi Aleksis Kiveä, Eino Leinoa, Sibeliusta... Hienoja taiteilijoita toki kaikki, mutta suuria ainoastaan siksi että he tukevat teostensa kautta isänmaallista ideologiaa. En tiedä ketä se palvelee, mutta ei ainakaan yleisinhimillistä emansipaatiota.

Isänmaallisuus on vieraantuneisuutta. Teoreettisen konstruktion (kansa, valtio, jne.) olettamista konkreettiseksi olioksi. Suomea, tai suomen kansaa ei ole olemassa konkreettisesti, ainoastaan teoreettisen konstruktion mielessä. Olisi mahdotonta tutkia historian tapahtumia ilman tällaisia käsitteitä. Mutta se, että oletetaan Suomi ja Suomen kansa todellisiksi, on silkkaa tapahtuneen apologiaa. Ja vielä se, että laitetaan taide palvelemaan tällaista valheellista myyttiä, ainoastaan pilkkaa taidetta, jonka tehtävänä kuitenkin on olla kriittinen, kieltävä näkökulma suhteessa vallitsevaan todellisuuteen.

Taide ei siistillä tavalla oikaise ristiriitoja (talvisota, sisällissota, jne.), vaan nielee todellisuuden ristiriitoineen päivineen. Kuitenkin von Baghin sarja on kaikkea muuta kuin kriittistä. Se on historian oikeuttamista, ja samalla vallitsevan järjestyksen oikeuttamista. Hyi vittu!

No joo. Ehkä olen turhan jyrkkä ja epä-analyyttinen juuri nyt. Mutta mitäpä voi odottaa kolmen tunnin yöunien jälkeen? Katsokaa sarja läpi ja arvioikaa se itse.