keskiviikko 17. helmikuuta 2010



Mikko Niskasen elokuvasta "Asfalttilampaat" (1968).

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kun oikeasti alkaa tajuamaan jotain, loppuu sanottava.

torstai 11. helmikuuta 2010

Maimonides ja juutalaisuus

Moses Maimonides (1138-1204) oli Espanjassa asunut juutalainen ajattelija, joka eli omassa maassaan maanpakolaisena hyvin pitkään (n. 20 vuotta) kun Espanjan hallitus 1140-luvulla kääntyi juutalaisia vastaan. Juutalaisille annettiin kolme vaihtoehtoa: heidän oli mahdollista joko (1) kääntyä muslimeiksi, (2) paeta maasta tai (3) kuolla. Maimonides valitsi vaihtoehdon (2) 1160-luvulla. Filosofina Maimonides on merkittävyydeltään Tuomas Akvinolaisen luokkaa juutalaisessa ajattelussa. Hän ei maanpakolaisuutensa vuoksi voinut kiinnittyä mihinkään akatemiaan vaan oli hyvin paljolti itseoppinut ajattelija, joka kirjoitti tekstejä lähinnä synagogan käyttöä varten.

Mitä juutalaisuus noin ylipäätään sitten on merkinnyt filosofian historiassa? Erot kristittyihin filosofeihin voidaan nähdä hyvin pieninä. Esimerkiksi katolilaisen Descartes’n ja juutalaisen Spinozan välinen ero ei ole moneltakaan osin merkittävä – vaikka uskonnon tuomia eroja toki on olemassa. Erot useinmiten ovat kuitenkin koskeneet pääsyä kulttuuripiireihin. Esim. Averroes pääsi kulttuuripiireihin, Maimonides ei. Toisaalta on mielestäni niin, että esimerkiksi Auschwitzin kaltaisten tragedioiden on täytynyt vaikuttaa voimakkaallakin tavalla syntyperältään juutalaisten filosofien ajatteluun. Juutalaisten asema syrjittynä vähemmistönä on täytynyt tavalla tai toisella näkyä myös aiemmassa juutalaisessa ajattelussa. Nähdäkseni filosofian historian tutkimukseen liittyy aina se vaara, että tutkittavat ajattelijat nähdään irti yhteiskunnallis-kulttuurisesta kontekstistaan, eikä heidän tekstiensä sisältämiä sosiaalisia aksentteja kyetä tunnistamaan – pahimmillaan niitä pidetään mielestäni lähinnä naurettavina ja irrelevantteina seikkoina. Filosofisella tekstillä on ulkopuoli, joka heijastuu filosofien kirjoituksissa yllättävänkin voimakkaasti.

Leo Strauss on pohtinut mainittua tematiikkaa. Hänen mukaansa syrjittyjen ryhmien ajattelijoilla on taipumus kirjoittaa teksteihinsä piilomerkityksiä. Sananvapauden rajoitteet koskivat myös filosofisia kirjoituksia. Ja koska Moses Maimonidestakin tarkkailtiin jatkuvasti, täytyi tämän kirjoittaa teksteihinsä piilomerkityksiä, jotka kohdeyleisö kykeni tekstistä löytämään. Kohdeyleisö myös tiesi miten tekstiä tuli lukea. Eräs Maimoniden tapa upottaa tekstiin piilomerkityksiä oli esimerkiksi pyrkiä näennäisesti kumoamaan Aristoteleen metafysiikan tiettyjä arveluttavia kohtia. Näennäisesti siksi, että tosiasiassa Maimonides pyrkii vain esittelemään Aristoteleen ajatuksia – kommentoimaan niitä – ei varsinaisesti kumoamaan. Kuitenkin Maimoniden täytyy ainakin väittää kumoavansa Aristoteleen ajatuksia, koska hänen aikanaan ei ollut soveliasta uskonnollisista syistä kannattaa esimerkiksi oppia ikuisesta maailmasta.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Filon: aktiivinen ja passiivinen prinsiippi

Filon oli antiikin aikoihin elänyt juutalainen filosofi, joka otti Raamatun ohella vaikutteita ajatteluunsa mm. Aristoteleelta, Platonilta ja stoalaisilta. Platonin ja Mooseksen totuuksien hän uskoi olevan yhtenevät. Stoalaisten vaikutus puolestaan näkyy mm. jaottelussa aktiiviseen ja passiiviseen prinsiippiin. Aktiivisella prinsiipillä tarkoitetaan karkeasti ottaen Jumalaa, joka kaikkivaltiuden voimalla järjestää passiivista prinsiippiä, materiaa. Ajattelussaan hän onkin tyypillinen Antiikin filosofi, jolle tärkeämpää on osallisuus traditiosta kuin omaperäisten ajatusten kehittäminen.

Filonin juutalaisuus näkyy jo pelkästään siinä, että hänen viidestä teossarjastaan kolme käsittelee Raamatun tulkintaa. Filonin ajattelussa yksi kiinnostavimmista piirteistä onkin tämän tapa tulkita Raamattua. Erityisesti hän pohtii sitä, miksi pelkästään ihmisen luomisen kohdalla Jumalaa käyttää monikkoa: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme”. Filonin vastaus tähän teologiseen pulmaan on yksinkertaisesti se, että Jumalalla on luomistyössään ollut mukana apureita, jotka kuitenkin ihmistä luodessaan ovat tunaroineet pahasti. Tästä epäonnistumisesta johtuen maailmassa on olemassa pahaa. Teodikean ongelman eräs ratkaisu siis.

Filon on klassisen antroposentrisen maailmankuvan edustaja. Hän ajattelee Raamattua mukaillen, että ihminen on luotu jumalan kuvaksi. Eläimillä ei ole niin väliä: kaloillakin on sielu vain ettei niiden liha pilaantuisi. Antroposentrisyys näkyy jo Filonin metafysiikan keskeisessä ajatuksessa, jossa maailmankaikkeus jaetaan kahteen prinsiippiin: aktiiviseen ja passiiviseen. Aktiivinen prinsiippi pyrkii muokkaamaan materiaa oman tahtonsa mukaiseksi. Länsimaisen ajattelun historiassa Filonin ratkaisu ei ole ollenkaan yllättävä: materia on lähes aina nähty pelkästään passiiviseksi toiminnan kohteeksi, objektiksi. Monet feministiset filosofian historioitsijat (mm. Genevieve Lloyd) ovatkin syyttäneet Filonia misogynismistä: nainen rinnastetaan filosofian historiassa luontoon ja siten materiaan. Ja koska materia on nähty passiiviseksi, myös naisellinen väistämättä ymmärretään pelkäksi passiiviseksi objektiksi. Huomion arvoista on myös se, että nainen luodaan Filonin mukaan vain miehen yksinäisyyden lievitykseksi, ja vaikka miehen ja naisen välisestä kohtaamisesta syntyykin eroottinen rakkaus, syntyy siitä myös pahoja tekoja aiheuttava riippuvuus mielihyvästä.


(kts. myös tämä)