keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Gramsci, politiikka ja yhteiskuntatiede

Antonio Gramsci asetti tekstissään Tämän päivän Ruhtinas (1982) kysymyksen poliittisesta realismista analysoimalla fraasien ”olla” ja ”pitää olla” välisiä suhteita. Poliitikkoa ohjaavat aina paitsi tosiasiasiallisen elämän realiteetit, niin myös poliittiset intohimot. Poliitikko haluaa luoda uusia voimasuhteita eikä sen vuoksi voi missään nimessä pitäytyä vain siinä, mitä ”on”. Politiikassa on aina kyse myös siitä mitä ”pitää olla”. Politiikan ”pitää olla” ei kuitenkaan ole moralismia tai abstraktien pilvilinnojen rakentelua, vaan se koskettaa myös konkreettista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Poliitikko perustaa toimintansa aina todellisuudelle. Todellisuus ei kuitenkaan Gramscille ole staattinen ja liikkumaton, vaan valta- ja voimasuhteiden jatkuvasti muuttuva tasapainotila. Tähän tasapainotilaan poliitikko pyrkiikin faktatiedon avulla vaikuttamaan. ”'Pitää olla' on siis jotain konkreettista, se on jopa ainoaa realistista ja historistista todellisuuden tulkintaa, ainoaa teoissa toteutuvaa historiaa ja filosofiaa, ainoaa politiikkaa” (Gramsci 1982, 58). Gramscin ”pitää olla” ei mielestäni ole siis vain abstraktia moralistista utopismia, vaan yhteiskunnan konkreettiselle tutkimukselle perustuvaa politiikkaa. Gramscin ”pitää olla” -fraasissa onkin nähdäkseni kysymys konkreettisen yhteiskuntatutkimuksen avaamien mahdollisuuksien toteuttamisesta poliittisen valtakamppailun tasolla.


Juuri tällaista politiikan ja yhteiskuntatieteen välistä yhteistyötä emansipatorinen kriittinen teoria kaipaa. Pelkkä kritiikki ei riitä todellisuuden muuttamiseksi. Tarvitaan myös aktiivisempaa osallistumista konkreettisiin poliittisiin kamppailuihin sekä konkreettisen yhteistatutkimuksen suoraa hyödyntämistä politiikassa. Negatiivisen kritiikin lisäksi tarvitsemme positiivisia vaihtoehtoja vallitsevalle todellisuudelle. Tarvitsemme näkemyksiä vaihtoehtoisista voimasuhteista. Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tulee olla objektiivista, mutta kuitenkin sen on neutraalisuudesta kieltätyen kytkeydyttävä kriittis-emansipatoriseen yhteiskuntateoriaan, joka asettaa tieteelle normatiivis-poliittisia päämääriä.


torstai 24. maaliskuuta 2011

Toisenlainen politiikka on välttämätöntä!




Toisenlainen politiikka on välttämätöntä!
Tero Toivanen Jyväskylästä eduskuntaan numerolla 141!

Perustulo!
Maksuton koulutus!
Pääomat verolle!
Avoin tietoyhteiskunta!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Horkheimer "järjestä"

Max Horkheimer erotteli omassa filosofiassaan kaksi järjen lajia toisistaan. Ensimmäistä hän nimitti ”subjektiiviseksi järjeksi”. Subjektiivinen järki on Horkheimerin mukaan ”perimmältään tekemisissä keinojen ja päämäärien kanssa ja koskee sitä, kuinka päteviä menettelytavat ovat enemmän tai vähemmän annettuina otettujen, siis itsestään selviksi käsitettyjen päämäärien kannalta” (Horkheimer 2008, 16). Jälkimmäinen järjen laji, objektiivinen järki, puolestaan pyrki nimenomaan kysymään päämäärien itsensä oikeutusta. Objektiivista järkeä voidaankin kutsua myös substantiaaliseksi järjeksi, sillä se koskee maailman ja olemassaolon itsensä järjellisyyttä. Objektiivinen järki koskee myös yhteiskunnan järjellisyyttä, se kysyy: ”Millainen on hyvä yhteiskunta?”. Objektiivinen järki koskee toiminnan päämääriä. Subjektiivinen järki puolestaan ei kykene reflektoimaan omaa yhteiskunnallista positiotaan ja tulee vain tukeneeksi tieteentekemisen taustalla olevien objektiivisten voimien (esim. pääoman) intressien mukaisia päämääriä. Tällöin järki muuttuu lähinnä näiden objektiivisten voimien välineeksi. Objektiivinen järki, pyrkiessään hahmottamaan päämääriä yleensä, kykenee myös ajattelemaan vallitsevalle todellisuudelle vaihtoehtoja. Se kykenee asettamaan ehdotuksia sille, millainen maailman ja yhteiskunnan tulisi (tai kannattaisi) olla. Tämä myös yhteiskuntatieteiden on hyvä huomata. Ilman yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivää teoriaa, muuttuvat faktat herkästi yhteiskunnallisen kontrollin välineiksi. Kriittisen yhteiskuntateorian onkin sisällytettävä itseensä olemassaolevalle yhteiskunnalle vaihtoehto, utopia.



Yhteiskunnan kriisiytyessä ekologisesti ja taloudellisesti, olemme pakotettuja pohtimaan radikaaleja vaihtoehtoja nykyiselle todellisuudelle. Emme voi vaatia ihmiskasvoista kapitalismia, emme maltillisia reformeja. On kyettävä esittämään koko järjestelmälle vaihtoehto. On kyettävä esittämään utopia. Utopia ei kuitenkaan merkitse loikkaamista historian ulkopuolelle. Se ei merkitse pöydän puhdistamista. Utopia ei myöskään merkitse pelkkiä harmittomia unelmia. Utopian on otettava huomioon lopullisen päämääränsä lisäksi myös todellisuuden konkreetit tendenssit, joiden pohjalta lähitulevaisuuden konkreettisiin päämääriin ponnistetaan. Yhteiskuntatieteen tehtävä on kartoittaa empiirisesti ja teoreettisesti vallitsevan todellisuuden objektiivisia muutoksen mahdollisuuksia.