keskiviikko 28. syyskuuta 2011

torstai 22. syyskuuta 2011

Välittömät ja fundamentaaliset intressit

Amerikkalainen sosiologi Erik Olin Wright esittää teoksessaan Class, Crisis & The State (1985, 88-91) erottelun välittömien ja fundamentaalisten luokkaintressien välillä. Sosialistinen politiikka merkitsee työväenluokan intressien ajamista, mutta ongelmaksi muodostuu se, millaisiksi nämä intressit käsitetään. Kun marxilaisessa teoriassa puhutaan luokkien objektiivisista intresseistä, puhutaan samalla myös luokkatoimijoiden potentiaalisista päämääristä. Potentiaalisilla päämäärillä Wright tarkoittaa jokseenkin samaa kuin subjektiivisen motiivin tai yleisemmin marxilaisessa kirjallisuudessa käytetyllä luokkatietoisuuden käsitteellä (Wright 1985, 88). Meidän on siis kyettävä erottamaan luokkapohjaiset intressit toisenlaisista (pontentiaalisista) intresseistä. Luokkaintressit kapitalistisessa yhteiskunnassa koostuvat Wrightin (1985, 89) mukaan niistä potentiaalisista päämääristä, jotka voivat tulla luokkataistelun aktuaalisiksi päämääriksi kun kapitalististen suhteiden mystifikaatiot ja vääristymät ovat kadonneet. Luokkaintressit ovatkin eräässä mielessä hypoteeseja luokkataistelun päämääristä, jotka voivat tulla aktuaalisiksi, mikäli taisteluun osallistuvilla toimijoilla olisi tieteellisesti totuudenmukainen kuva heidän yhteiskunnallisesta tilanteestaan (Wright 1985, 89). Sanoa, että sosialismi on työväenluokan intressien mukaista, ei tarkoita pelkästään epähistoriallisten ja moralististen vaatimusten esittämistä eikä sen väitteen esittämistä, että työväenluokka olisi sosialismin vallitessa paremmassa asemassa (Wright 1985, 89). Sanoa, että sosialismi on työväenluokan intressien mukaista, merkitsee pikemminkin sitä, että mikäli työväenluokka olisi omaksunut tieteellistä tietoa kapitalismissa vallitsevista ristiriidoista, se ryhtyisi kamppailemaan omien etujensa puolesta (Wright 1985, 89). Tässä mielessä koko luokan käsite on marxilaisessa ajattelussa kytkeytyneenä luokkataisteluun. Kun sitä yhteiskunnallista positiota, johon työväenluokka voidaan sijoittaa, määritellään, tullaan samalla määritelleeksi positio, josta käsin luokkataistelun sosialistisia päämääriä voidaan potentiaalisesti kehitellä.

Tieteellisen sosialismin erottaakin utooppisesta sosialismista Wrightin (1985, 98) mukaan ennen muuta se, että siinä käsitetään työväenluokalla olevan paitsi intressi sosialismiin, niin myös kyky ja voima sosialismin toteuttamiseen. Tieteellinen sosialismi ei vain esitä abstraktia moraalista imperatiivia sosialismista vaan identifioi myös ne toimijat, jotka sosialismin voisivat toteuttaa. Työväenluokan kannalta välittömiksi intresseiksi voidaan määritellä sellaiset päämäärät, jotka voidaan toteuttaa annettujen yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa. Työväenluokan fundamentaaliset intressit puolestaan koskevat sosiaalisten suhteiden rakenteita itseään. Välittömät intressit on määriteltävä tietyn tuotantomuodon sisälle, kun taas fundamentaaliset intressit koskevat itse tuotantomuotoa. Esimerkiksi työväenluokan välittömän taloudelliset intressit määrittyvät pitkälti markkinasuhteissa, jolloin esimerkiksi kamppailut paremman palkan, paremman elintason ja parempien koulutusmahdollisuuksien puolesta konstituoivat sosialistisen kamppailun päämäärät kapitalistisen perusrakenteen sisällä. Välittömät intressit eivät ole virheellisiä, vaan epätäydellisiä intressejä. Kamppailu palkkatasosta ilmentää työväestön tietoisuutta heidän asemastaan kapitalistisen tuotantomuodon sisällä, mutta se ei kykene kuitenkaan ylittämään itse kapitalistista systeemiä. Vasta fundamentaaliset intressinsä ymmärrettyään pyrkii työväestö ylittämään kapitalismin. (Wright 1985, 89-98.)

Kapitalismin ylittämiseen liittyvä fundamentaalisen intressin käsite resonoi kiinnostavalla tavalla Ernst Blochin lähi- ja kaukoennakoinnin ideoiden kanssa. Kaukoennakoinnissa toimija pyrkii saavuttamaan viimekätisen päämääränsä, tilan, jossa hänen tarpeensa olisivat tyydytetyt. Lähiennakointi puolestaan viittaa Blochilla tähän tilaan pyrkivän toimijan konkreettisiin välietappeihin. Tätä Wrightin käsitteistössä korostaa välittömän intressin käsite. Fundamentaalisten intressien suhde välittömiin intresseihin ei kuitenkaan ole dualistinen vaan dialektinen: molemmat intressityypit on poliittisessa teoriassa huomioitava (Wright 1985, 90). Toisaalta, koska työläisten välittömät edut ovat todellisia, koska ne liittyvät niin tiukasti työläisen jokapäiväiseen elämään kapitalistisessa yhteiskunnassa, olisi utooppista (abstraktin utopian mielessä, voitaisiin Blochin hengessä lisätä) käsittää luokkataistelu organisoiduksi pelkästään fundamentaalisten intressien, jotka eivät myös jollain tavalla liittyisi työläisen välittömiin etuihin, ympärille (Wright 1985, 90). Toisaalta, työväestö on välittömien intressien tasolla paljon enemmän hajautuneempi kuin fundamentaalisten intressien tasolla (Wright 1985, 90). Kummatkin intressitasot on huomioitava, samoin kuin Blochin mukaan on huomioitava kauko- ja lähiennakoinnin välinen yhteys. Lähestymistavan sosialistiseen politiikkaan ei välttämättä tarvitse olla ”reformi vai vallankumous?”, vaan ”reformi ja vallankumous”.

torstai 15. syyskuuta 2011

Muistiinpano Blochin Raamattu-tulkinnasta


Blochin teoksissa esiintyvä uskonnollinen kielenkäyttö viittaa hänen erityiseen tapaansa lukea Raamattua. Esa Sironen (1985, 67) esittää Blochin löytävän Raamatusta maanalaisen rakenteen, joka ei ole kauniin yhtenäinen, joka ei tule kovinkaan usein esille tekstin pinnalla. Bloch kuitenkin löytää Raamatun tekstistä jälkiä, jotka vievät tämän maanalaisen rakenteen äärelle. Blochille Raamatun todellinen alku ei ole sama kuin sen toimituksellinen alku. Blochille Raamatun alku ei ole luomiskertomuksessa tai kertomuksessa Abrahamista ja hänen pojistaan, vaan pikemminkin exoduksessa, juutalaisten kapinassa ja paossa Egyptin orjuudesta. Mooseksen välityksellä kiivaasta vuorijumala Jahvesta muuttuu kokonaan uudenlainen, vapautuksen ja luvatun maan Jumala. Tämän jumalakuvassa tapahtuneen käänteen Bloch panee erityisen tarkasti merkille, koska se antaa hänelle uskonnon sisäisen mittapuun Jumalalle. Juutalaisten pako Egyptistä onnistuu vapauttavan Jumalan avulla ja juutalaiset pääsevät asettumaan aloilleen. ”Pitkä marssi erämaan halki onnistui, mutta perillä luvatussa maassa asiat menivätkin huonosti. Maan yksityisomistus tuotti ennen pitkää herra ja renki -suhteita, luokkayhteiskunnan, sille ominaisine jännityksineen” (Sironen 1985, 68). Raamatun profeetat kuitenkin vaativat luokkayhteiskunnan purkamista. He vaativat paluuta heimoyhteiskunnan yksinkertaiseen elämään ilman köyhiä ja rikkaita. On kiinnitettävä huomiota siihen, että profeettojen julistus koskee nimenomaan tämänpuoleista elämää, tämänpuoleisen yhteiskunnan järjestämistä. Blochin käsittelyssä muotoutuu tällä tavoin köyhien ja profeettojen Raamattu. ”Ei ole näin ollen ihme, että Raamatusta ja myös erityisesti Vanhasta testamentista tulee myöhemmin, varsinkin 1400- ja 1500-lukujen euroopplaisissa talonpoikaiskapinoissa suoranainen poliittinen orientoitumiskirja” (Sironen 1985, 68). Raamatusta muodostuu työtätekevän luokan kapinakirja. (Sironen 1985, 67-68.)



Raamatussa kapinoidaan paitsi maallisia herroja, niin myös itse taivaallista Herraa vastaan. Juuri itse Jumalaan kohdistuviin yhteenottoihin viittaavista kohdista Bloch koettaa löytää Raamatun maanalaisia rakenteita. Esimerkiksi Jaakobin paini Jumalan kanssa ja siitä seuraava Jaakobin siunaaminen viittaavat siihen, että pelkkää nöyrää alistumista Jumalan edessä ei palkita, vaan myös kapina ja pystypäin käynti ovat palkitsemisen arvoista. Tässä Jumala näyttääkin vapauttavat kasvonsa. Jaakobin ohella toinen esimerkki Jumalaa vastaan kapinoivasta ihmisestä on Job. Bloch näkee juuri Jobissa kaipuun uuteen exodukseen. Job ei voi käsittää Jumalaa, joka sallii ihmisten kärsiä. Hän asettuu ihmisenä Jumalaa vastaan. Jumala ei kuitenkaan kapinoinnista piittaa, vaan kysyy Jobilta, että missä tämä oli kun hän loi maailman viitaten näin oikeuteensa toimia luomassaan maailmassa kuten haluaa. Jumala ”puhuu fyysikkona, hyvän ja pahan tuolla puolen” (Sironen 1985, 70). Job nöyrtyy näennäisesti Jumalan edessä todeten kuitenkin lunastajansa elävän (ks. Job 19:25-27). Avoimeksi jää kuitenkin, että kuka tämä lunastaja oikeastaan on? Blochin mielestä nykyinen Jumala, jota vastaan Job on juuri käynyt, se ei voi olla, vaan sen on oltava jokin uusi ja vasta tuloillaan oleva. Tällä tavoin Job Blochin mukaan suuntautuu kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa Jumalaa. Blochilla on väitteelleen etymologinen perustelu. Tähän oikeudenmukaisempaan Jumalaan viitataan Raamatussa hepreankielisellä sanalla goël, joka toisessa kohdassa Raamatun tekstiä (4. Moos. 35:19) tarkoittaa ”verikostajaa”. Goël on Lunastaja-Jumala, joka kostaa nykyisen Luoja-Jumalan epäoikeudenmukaisuudet. Blochin mukaan Job sanoutuu irti fyysikkomaisesta, hyvän ja pahan tuolla puolen olevasta Luoja-Jumalasta ja sitoutuu uuteen Lunastaja-Jumalaan. Sirosen (1985, 71) mukaan Blochin lukutavassa ”alkaa Raamatussa toinen pako orjuudesta, nimittäin exodus ihmistä kahlitsevasta ja kieliä sekoittavasta Luoja-Jumalasta” (kursivointi lisätty). (Sironen 1985, 68-71.)



Uudessa testamentissa Jeesuksen toiminnassa ilmenee samankaltaista kapinaa kuin Jaakobin ja Jobin hahmoissa. Bloch tulkitsee Jeesuksen kristinuskon ateistiseksi ytimeksi. Jeesus oli ”kansanomaisen militantti hahmo, joka vihasi maallista, etuoikeutettua herravaltaa” (Sironen 1985, 77), ja joka astui alas köyhien ja halveksittujen luokse. Blochille tämä sosiaalieettinen tulkinta Jeesuksesta ei kuitenkaan ole riittävä, vaikka se avaakin reittejä talonpoikais- ja opiskelijakapinoiden kaltaisiin ilmiöihin. Blochille erityisen tärkeä tematiikka koskee kristinuskoon sisältyvää ateismia. Tämä hieman kummallinen näkökulma kristinuskoon voidaan tematisoida kysymällä, että jos Jeesus kerran ei kerran sietänyt maallisia valtarakenteita ja hierarkioita, niin miksi hän olisi sallinut feodaalisia suhteita ”tuolta ylhäältä” (Sironen 1985, 78)? Jeesuksen elämän ja opetusten antihierarkisuus tulee esille pitkänä perjantaina, jolloin hän pesee opetuslastensa jalat ja kutsuu heitä ystävikseen (ks. Joh. 15:15). Kaikki Jeesukseen liitetty herruus katoaa, herran ja palvelijan roolit kumotaan. Opetuslapset eivät ole hänen alamaisiaan vaan hänen ystäviään, hänen suhteensa tasavertaisia. Olennaista Blochin Raamattu -tulkinnassa on myös se, kuinka hän tulkitsee Jeesuksen itsestään käyttämää nimitystä Ihmisen Poika. Blochille tämä nimitys on Jeesuksen salamerkki, jonka merkitys on avattava ja tulkittava. Bloch pyrkii osoittamaan kuinka Ihmisen Poika rikkoo totaalisesti vanhan jumalakuvan ja kuinka lopulta ottaa Jumalan paikan ja perii hänen valtakuntansa. Ihmisen Pojalla ei kuitenkaan tarkoiteta ”ihmisen kaltaista”, vaan pikemminkin päinvastoin: termi viittaa juutalaisen tradition mukaisesti johonkin taivaalliseen olentoon, joka profeetta Danielin mukaan (ks. Dan. 7:13-14) saa maan päälle laskeuduttuaan kaiken vallan, kunnian ja valtakunnan. (Sironen 1985, 76-79.)



Bloch myös arvelee Ihmisen Pojan viittavaan taivaalliseen alkuihmiseen, eikä ole arveluissaan täysin hakoteillä ainakaan mikäli Paavalia on uskominen. Paavalin mukaan nimittäin ensimmäinen ihminen oli luotu maasta, siis maallinen, toinen ihminen sen sijaan tulee taivaasta (ks. 1. Kor. 15:47). Blochin päätelmät kuitenkin eroavat Paavalista siinä, ettei Blochin mukaan Ihmisen Poika voi olla pelkästään taivaasta. Mikäli nimittäin kiinnittämme oikein tarkkaa huomiota Raamatun alkulehtiin, huomaamme, että ihminen luotiin itseasiassa kahdesti. Ennen ihmisen luomistaa ”maan tomusta” (ks. 1. Moos. 2:7), hänet luodaan Jumalan kuvaksi (ks. 1. Moos. 1:27). Sironen (1985, 79) kysyy, että eikö ”tässä kaksinkertaisessa luomisessa ja nimenomaan ensimmäisessä versiossa tule esille jotain, jonka me raamatunluvussa harjaantuneina jo tunnistamme? Eikö siinä ole käärmeen siementä ennen käärmettä? Jo siinä ihminen on likimain kuin Jumala – nimittäin hänen kuvansa”. Blochin mukaan tämä kaksinkertainen luominen merkitsee sitä, että Ihmisen Poika, jumalankaltainen, luodaan erotuksena tomusta tehdystä Aatamista. Blochin tulkinta eroaa vain vähän Paavalin näkemyksestä. Paavalin mukaan Ihmisen Poika on nimenomaan Jumalan kuva, joka luotiin ennen kaikkea muuta luomakuntaa (ks. Kol. 1:15). Sirosen (1985, 79) mukaan ”sekä Paavalilla että Blochilla on tulkinnan alussa alkuihminen, esikoinen, näkymättömän Jumalan ihmisenkokoinen kuva”. Mutta mikä on Jeesuksen rooli tässä? Blochille kristinuskossa on keskeisesti kysymys ”Jumalan valtakunnasta ilman Jumalaa”. Ihmisestä (Ihmisen Pojasta) tulee Jumala, mutta ei feodaalinen kuningasjumala, vaan Jumala, joka on kaltaisemme, ystävämme. (Sironen 1985, 79-80.)



Bloch tapailee nähdäkseni hyvin samankaltaista tulkintaa kristinuskosta kuin italialaisfilosofi Gianni Vattimo, jonka uskonnonfilosofiassa kristinuskolle olemuksellista se, kuinka uhreja vaativa väkivaltainen transsendentti metafysiikan Jumala tulee tämänpuoleiseksi, ei-metafyysiseksi ihmiseksi ja uhraa itsensä viimeisenä uhrina lopettaen näin väkivallan. Vattimon postmetafyysisessä kristinuskossa dogmit, arvot tai synnit eivät ole olennaisia, vaan pikemminkin ”todellista” kristittyä kuvaa se, että ”[s]en sijaan, että kristitty nousisi 'Arvojen' pyhyyden ja koskemattomuuden puolustajaksi, hänen pitäisi toimia kuin väkivallaton anarkisti ja historiallisten järjestysten ironinen hajottaja, jonka toimintaa ei ohjaa oma mukavuudenhalu vaan toisia kohtaan tunnetun rakkauden periaate” (Vattimo 1999, 120). Vaikka Vattimoa ja Blochia ei ehkä muuten tulisi sekoittaa toisiinsa, on heidän halussaan ”maallistaa” kristinusko jotain hyvin samankaltaista. Blochilaisessa tulkinnassa on olennaista se, että kaikki Jeesukseen liitetty herruus hylätään ja Jeesus nähdään ihmisenä, opetuslastensa kaltaisena. Sirosen (1985, 80) mukaan Blochin käsittelyssä kristinuskosta jää jäljelle kysymys ”ihmisestä sellaisena kuin hänen pitäisi olla – herruudesta (myös Jumalan herruudesta) vapaa ihminen, vapautuneen ihmisen yksi suuri tunnuskuva”.



Lähteenä käytetty Sirosen artikkeli on nimeltään Toinen tapa lukea Raamattua ja se löytyy teoksesta Utopia, luonto, uskonto (Kansan Sivistystyön Liitto, 1985).


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Syyskuun 11. päivä ei unohdu!


Kuvassa fasistien 11. syyskuuta vuonna 1973 murhaama Salvador Isabelino del Sagrado Corazón de Jesús Allende Gossens. Katso myös tämä linkki.


Lisäys 12.9: "On tärkeää muistaa myös se toinen 9/11"

perjantai 9. syyskuuta 2011

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Wanha, mutta edelleen hauska.



Allekirjoittaneella tuntuu myös pientä kiinnostusta jatkaa blogaamista hieman useammin. Saa nähdä kun utopioita, Blochia ja sosialismia käsittelevä graduni valmistuu, pääsenkö jatkamaan myös tämän blogin ylläpitoa. Toivottavasti pääsen.