torstai 22. kesäkuuta 2017

Kommunistisen liikkeen näkymistä

Julkaistu Tiedonantajassa 2017.

Kuntavaalit olivat ja menivät. Sinällään on positiivista huomata että esimerkiksi Jyväskylässä porvarillisen politiikan edistyksellisempiä nimiä pääsi valtuustoon ja että pikimustaksi pikkuhiljaa muuttuva Perussuomalaiset ottivat takkiin pahasti. Terveisiä takiaispuolueelle! Iloitsen pienuudestanne!

Kuitenkin SKP:n kommunistien epäonnistuminen vaaleissa on saanut itseni pohtimaan parlamentaarisen vaikuttamisen rajoja ja suuremman muutoksen (joskus vallankumoukseksikin kutsututun Tapahtuman) mahdollisuuksia. Nähdäkseni suurin ongelma kommunistien toiminnan tyrehtymisessä on kommunistisen liikkeen puuttuminen. Maailmassa ei ole nähty suuria ja porvaristoa peljättäviä kommunistisia liikkeitä pitkään aikaan (ellei osaa globalisaation vastaisesta liikkeestä siihen laske). Suuret massat eivät liiku kommunistien suuntaan tällä hetkellä. Tällä on tietenkin vaikutusta myös SKP:n mahdollisuuksiin: puolue ei voida luoda liikettä tyhjästä. Puolue voi kyllä vaikuttaa orastavaan liikkeeseen myönteisesti mutta se ei koskaan voi toimita ensisijaisena liikkeen synnyttäjänä. Jollei ole liikettä, kuolee puoluekin.

Miksi vallankumousta vaativaa liikettä ei sitten ole olemassa? Olen hiukan taipuvainen ajattelemaan että läntisissä maissa asuvat ihmiset hyötyvät edelleen liiaksi koko globaalin kapitalismin hedelmistä jotta he voisivat olla tarpeeksi motivoituneita kumoamaan vallitsevan järjestelmän. Koko maailman mittasuhteissa myös suurin osa köyhistä on etuoikeutetussa asemassa. Olen hiukan Herbert Marcusen tapaan taipuvainen ajattelemaan että köyhälistö on niin voimakkaasti integroitu vallitsevaan järjestelmään – ja sen huippuaikojen tuottaman vaurauden nostalgiaan – että varsinaista kiinnostusta uuden yhteiskuntajärjestyksen luomiseen ei ole.

Tai ehkä olen väärässä. Ongelmana voi pikemminkin olla edelleenkin uusliberalismin ja muiden kapitalististen ideologioiden voimakas vaikutus. Voi olla, että yhteiskunnallinen mielikuvituksemme, kykymme kuvitella yhteiskunnallinen todellisuutemme radikaalisti toisenlaiseksi on yksinkertaisesti tyrehtynyt. Emme yksinkertaisesti osaa kuvitella vaihtoehtoa kapitalismille. Mikäli Neuvostoliitto oli millään mittapuulla positiivinen järjestelmä, niin ainakin se kykeni tarjoamaan ajatuksen ei-kapitalistisen järjestelmän olemassaolosta. Se kykeni tarjoamaan Toivon paremmasta, jostakin täysin toisenlaisesta. Salainen vakaumuksemme on, että kapitalismi on tullut jäädäkseen ja kun se kuolee, kuolemme me sen mukana, että edessämme on taistelevien luokkien yhteinen perikato.

Tärkein kysymys tällaisessa tilanteessa tulisikin olla se, kuinka voisimme herättää yhteiskunnallisen mielikuvituksen uudestaan?


Itse olen vakuuttunut että tarvitsemme rohkeaa ruohonjuuritason toimintaa, erilaisia yhteisöllisiä ja taloudellisia kokeiluja ihmisten arjessa. Kun arkisen toimintamme logiikka muuttuu, voimme myös pikkuhiljaa herättää kokemuksen toisenlaisen maailman mahdollisuudesta. Tällaiseen arkiseen, suoraan toimintaan myös SKP:n tulisi kohdistaa panoksiaan.  

Ei kommentteja: